Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

J-P:n 2-vuotispäivä

Henna Rönkä
13.02.2023

Jo kaksi vuotta ATA:laisuutta takana! Janne-Pekka Pesonen aloitti meillä helmikuussa 2021 asiakkuuspäällikkönä Kuopion toimistolla. J-P:n suulla “humppaa” on ihan jokaiselle päivälle riittänyt. Pari vuotta talossa toi J-P:lle myös urakehitystä, sillä hän siirtyi viime vuonna yksikön päällikön rooliin Kuopiossa.

Lue J-P:n kuulumiset 2-vuotispäivän kunniaksi!

Millainen oli vuosi 2022?

Vuosi oli Kuopiossa vauhdikas kasvun vuosi. Määrätietoinen meidän näköinen tekeminen arjessa oli avain onnistumiseen. Henkilökohtaisen elämän puolella vuodesta jäi mieleen parin viikon mittainen loma Texasin sydänmailla, onneksi vastaava loma on myös tulossa vuodelle 2023.

Mikä tapahtuma tai asia on jäänyt erityisesti mieleen vuodelta 2022?

Nostamatta mitään yksittäistä asiaa ylitse muiden, on muistijäljen jättäneet meidän työntekijät, joita ilman onnistumisia ei tulisi. Kiitos kuuluu heille ja heidän ammattitaitoiselle työpanokselle kumppaneidemme luona.

Sinut nimitettiin viime vuonna Kuopiossa yksikön päälliköksi. Millä mielin tästä ja miten vaikuttanut arkeesi?

Tämä oli oikein iloinen ja mukava asia itselleni, antaa taas lisävirtaa arkeen. Sinällään suurempaa muutosta normaaliarkeen tämä ei nyt ole tuonut, enemmänkin tausta-asioihin ja vastuisiin.

Miksi viihdyt meillä ATAlla ja mikä on parasta työssäsi?

ATAlla saan toteuttaa itseäni ja omaa ammattitaitoani vapaasta ilman byrokratian kahleita, myös meidän työporukka on ihan timanttinen. Vuosien aikana on oppinut arvostamaan paikkaa, jossa sinuun luotetaan ja jossa sinua arvostetaan – meillä ATA:lla se näkyy ja tuntuu.

Mitä odotuksia tälle vuodelle?

Maailman tilanteesta ja talouden kehityksestä johtuen tuleva vuosi on lähtökohdiltaan hyvin erilainen. Uskon ja tiedän että omalla tinkimättömällä työllämme pystymme tekemään yhdessä hyvän vuoden kumppaneidemme kanssa.

J-P:n 2-vuotispäivä

Jiipeen vointiin vaikuttaa vaakaa enemmän arjen onnistumiset.

 

Tarvitsetko ammattitaitoisia tekijöitä tai ammattitaitoasi vastaavaa työtä?

Janne-Pekka Pesonen, yksikön päällikkö
janne-pekka.pesonen@ammattitaitoa.fi
Puhelin 044 4914 588

Takaisin