Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

Muutoksia ATA:lla

Henna Rönkä
28.11.2022

ATA:n toiminnan kasvaessa meillä on ilo kertoa sisäisistä muutoksistamme!

Kuopiossa saamme ilolla ilmoittaa uusista roolituksista.

Alkuvuodesta 2021 saakka meillä työskennellyt Janne-Pekka Pesonen on nimitetty Kuopion yksikön päälliköksi. JP:llä on 13 vuoden kokemus henkilöstöpalvelualalta. Vahvan henkilöstöhallinnon ja rekrytointiosaamisen lisäksi mies omaa erinomaisen kattavat verkostot Kuopion yritys- ja liiketoimintakentässä. Asiakkaiden keskuudessa JP tunnetaan hyvästä henkilökohtaisesta palvelusta sekä useista onnistuneista rekrytoinneista. 

“Pieni muutos on aina hyvästä ja pitää mielen virkeänä!” J-P kommentoi.

Kuopiossa ATA:n perustamisesta saakka mukana ollut Olli Malkavaara on myös saanut uuden roolin rekrytoinnin kehittämisen ja markkinoinnin johtajana. Olli (BBA) on työskennellyt erinäisissä rekrytoinnin tehtävissä vuodesta 2013 alkaen, aiempaa työhistoriaa löytyy lisäksi B2B-myynnin parista. ATA:n roolin ohessa Olli on yksi Luova Lääkärit Oy:n perustajista, jossa työtehtävät keskittyvät rekrytointiin ja liikkeenjohtoon.

Olli kertoo ajatuksistaan näin: Uuden roolini myötä vastuullani on entistä enemmän varmistaa, että kollegoideni työ ja arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Yritän roolini kautta auttaa, jotta meille jatkossakin hakeutuu asiakasyrityksiämme kiinnostavia osaajia. Rekrytointiprosessimme on jo nyt tehty melko vaivattomaksi hakijan kannalta, mutta sen kehittämisessä on aina työtä. Markkinoinnin saralla edessä on suuret panostukset, sillä ATA tulee kasvamaan jatkossakin. Tämä vaatii luonnollisesti entistäkin ammattitaitoisempaa ja systemaattisempaa tekemistä myös mainonnan ja markkinoinnin saralla.

Muutoksia ATA:lla

Kuopiossa iloitsemme uusien roolien lisäksi myös toimistokoiramme Nöpön seurasta.

Järvenpäässä jatkamme vahvaa kasvua.

Kasvuamme tukemaan etsimme neljättä jäsentä tiimiimme henkilöstökonsultin tehtävään. Kokonaisuudessaan henkilöstökonsultti tulee olemaan ATAn seitsemäs jäsen. Avoin työpaikkamme herätti paljon kiinnostusta, ja saimme laadukkaita hakemuksia kaiken kaikkiaan nelisenkymmentä. On ilo huomata, että ATA työnantajana kiinnostaa! Rekrytointiprosessi on jo nähnyt loppusuoran ja uusi ATAlainen tulee aloittamaan tehtävässään joulukuun puolivälissä.

Toimitusjohtajamme Harrin mietteet uusista tuulista:

”ATA on kasvanut nyt kaksi vuotta todella kovaa ja uskomme tulevaisuuteen vahvasti. Teimme porukalla päivityksen yrityksen strategiaan ja sen myötä kasvupolkua on rakennettu.

Uudet roolitukset selkeyttävät organisaatiota ja vapauttavat aikaa kehittämiseen. Ollin rooli on jatkossa hyvin merkittävä, sillä markkinointi on nostettu meillä yhdeksi avaintekemiseksi. JP taas on positiivisuudellaan ja aktivisuudellaan tuonut ATA:lle energiaa, ja vahvistanut arvojemme mukaista tekemistä. Uudessa roolissa Kuopion yksikön päällikkönä hänellä on aikaisempaa isompi vastuu liiketoiminnan kehittämisestä alueella.
Sekä JP että Olli ovat henkilöstöpalvelualan kovia ammattilaisia ja olen tyytyväinen, jotta ATA:lla on tarjota heille osaamista tukevat roolit.

Etelä-Suomessa ATA on lyhyessä ajassa kasvanut Keski-uudellamaalla merkittäväksi toimijaksi. Palvelukyvyn turvaamiseksi olemme etsimässä tiimiin uutta vahvistusta, ja pyrimme saamaan haun valmiiksi joulukuun alkuun mennessä.”

Takaisin