Avoimet työpaikat Kirjaudu

ATA Henkilöstöpalvelut Oy

Luonnossa viihtyvä Sami Harvima arvostaa rehellisyyttä

Olli Malkavaara
20.04.2021

Luonnossa viihtyvä Sami Harvima arvostaa rehellisyyttä

Kello ei ole paljoa yli aamukuuden, kun KOTI Rakentajat Oy:n hallilla Volttikadulla on kahvi laitettu jo tippumaan. Asialla on työnjohtaja Sami Harvima. Aamuvirkuksi itsensä tunnustava Sami tykkää herätä aikaisin. ”Aamun tunnit ovat kaikista rauhallisimpia. Tällöin saa ilman katkoksia tehtyä hyvin toimistotehtävät. Viimeistään kahdeksalta alkaa puhelin pirisemään, mikä keskeyttää aina kulloisenkin työtehtävän. Lisäksi tällaiselle aamuvirkulle sopii mainiosti aloittaa päivä jo aiemmin, jää sitten toiseen päähän enemmän aikaa tehdä muuta”, Sami kertoo.

Viiden ammatin mies

44-vuotias Harvima on ennättänyt elämänsä aikana opiskelemaan itselleen viisi ammattia. Talonrakentajan ammattitutkinto ja sen perään 25 vuotta rakennusalaa on se mitä elämässä on eniten tullut tehtyä.

Mikä aikoinaan alalle veti?  Hetken hiljaisuuden jälkeen Sami vastaa: ” lapsuuden kodissa vaihdettiin ponttilaudat. Puhdistettiin ja laitettiin vanhat takaisin. Siitä tuli kipinä, se vain tuntui hyvälle. Olen osannut aina tehdä käsillä. Joku osaa tehdä raudasta, minä osaan tehdä puusta.”

Rakennusalan koulutuksen lisäksi miehen takataskusta löytyvät mm. Työvalmentajan erikoisammattitutkinto ja työpaikkaohjaajan ja -arvioitsijan koulutukset. Menipä viime talvi rakennusalan opettajan tehtävissäkin Ylä-Savon ammattiopistolla.

”Olen avulias luonne ja aina tykännyt opettaa. Olipa se sitten aikoinaan uimaopettajan tehtävät tai viime talvena rakennusalan opettajan tehtävät. Siitä saa itsekin, kun näkee kuinka toinen oppii. Nämä auttavat myös nykyisissä työnjohdon tehtävissä suuresti. Tämäkin on tiimityötä ja kommunikaation merkitys korostuu, kun ihmisiä on paljon.”

Sami ja Kallavesi.

Reiluudesta vastalahja

Enimmillään tänä keväänä Samilla ollut vastuullaan kuusi työmaata. Kesän työmaat sijaitsevat Kuopion alueella. Työmaat ovat pääsääntöisesti päiväkotien ja koulujen sisäilma- ja saneerauskohteita. Työtilanne on hyvä. ”Omat lomat ja kollegoiden lomatuuraukset ja niiden suunnittelu aiheuttavat luonnollisesti aina lisämiettimistä, mutta muutoin kesä vaikuttaa oikeinkin selkeältä ja hyvältä.”

”Työporukka on hyvin jo kasassa, mutta kyllä aina osaaville ja hyville ammattilaisille on tarvetta”, Sami vinkkaa.

Mutta minkälaiseksi työnjohtajaksi Sami luonnehtii itseään. ” Reilu ja täsmällinen. Jos minua kohtaan ollaan reilu, niin vastalahja tulee. Asioita ei muuteta omalla päätöksellä. Kun kysyy ja ehdottaa niin omalla tavallakin voi tehdä, jos lopputulos on sama.  Arvostan suuresti rehellisyyttä ja selkärankaa – jos tuli vahinko, niin tullaan rehdisti sanomaan. Vahingot saadaan aina korjattua. Kiitosta olen saanut siitä, että juttelen paljon. En pelkästään työasioista vaan myös muusta kuten ihmisten jaksamisesta.”

Työnjohtajan arjesta Sami toteaa vielä hyvän nokkamiehen olevan kullanarvoinen apu ja oikea käsi työnjohtajalle. Hyvä nokkamies helpottaa työnjohtajan arkea etenkin, jos työmaita on useita. Hyvästä kympistä huolimatta jokaisella työmaalla tulee käydä päivittäin. Vastuu on kuitenkin työnjohtajalla ja kymppi on vain apuna. Koskaan ei saa jäädä tunnetta, että jäisi pulaan tai yksin ongelman sattuessa vastaan. ”Senkin takia liputan puhumisen ja kommunikoinnin tärkeyden puolesta.”

25 vuoden jälkeenkin työ maistuu

Samista paistaa läpi, että mies on oikealla alalla. Loppuun kiinnostaisikin vielä tietää, että mikä 25 vuoden jälkeen vielä työssä sytyttää ja minkälaisia haasteita arjessa tulee vielä vastaan.

”Kyllä tässä työssä parasta on edelleen erilaisten ihmisten kanssa työskentely, ongelmien ratkominen sekä itsensä haastaminen. Paljon jo tietää ja osaakin, mutta se ei tarkoita, etteikö vielä voisi oppia ja kehittyä itsekin. Kyllä haasteet tulevat arjessa siitä, kun liikkuvia osia on paljon. Sen kaiken hallitseminen on toki toisinaan haastavaa, mutta myös nautin siitä suuresti”, hymyilevä Sami päättää.

28.5.2020

 

Teksti: Olli Malkavaara

Takaisin